Kesän 2011 esiintyjät

Moottörin Jyrinä

Moottörin Jyrinä

Moottörin Jyrinä on hevibändi, joka soittaa heviä lapsille sekä lapsenmielisille. Musiikki on kunnon heavya sillä erotuksella, että sanoitukset on suunnattu lasten korville. Sanoma kappaleissa voi olla opettavainen tai sitten vaan ihan hauska tarina arkielämästä. Livenä bändi esittää omia biisejään sekä klassisten hevibändien (kuten mm. Motörhead, Judas Priest, Iron Maiden, Helloween) laulujen
käännösversioita. Moottorin Jyrinä julkaisi toukokuussa 10-vuotisen uransa
kunniaksi ”Nupit luoteeseen” nimisen EP-levyn.

<<< Takaisin

Nieminen & Litmanen vieraanaan Jonna Tervomaa

Nieminen & Litmanen
solistivieraanaan Jonna Tervomaa

Iloisella meiningillä jatsia soittava Nieminen & Litmanen -duo esiintyy Seikkisrockissa solistivieraanaan Jonna Tervomaa. Nieminen & Litmanen -duo on tunnettu omaperäisestä tyylistään. Yhtyeen erikoinen soundi muodostuu
B-3 Hammond -urkujen ja Gretsch-rumpusetin energisestä yhdistelmästä. Jonna Tervomaa on taas yksi Suomen tunnetuimmista muusikoista. Bändi on suunnitellut oikein erityisohjelman Seikkisrockia varten. Huikea keikka luvassa!

<<< Takaisin

Heinis

Herra Heinämäen Lato-orkesteri

Telkkarista ja kohta elokuvistakin tuttu lastenmusiikkiyhtye majailee ja soittelee erikoisen farmarin Herra Heinämäen kotiladossa. Monia musiikin tyylilajeja edustavat Herra Heinämäen Lato-orkesterin laulut ovat pääasiassa Janne Louhivuoren, mutta myös muiden “heinisläisten” käsialaa. Lauluille tärkeistä sanoituksista vastaa Heikki Salo. Laulut käsittelevät useita tärkeitä teemoja teepussin narusta kutituksen alkeisiin ja filosofiasta mummon makkaroihin hieman vakavampia aiheitakaan unohtamatta.
Yhtyeestä tehdään ensi kesänä myös pitkä elokuva Herra Heinämäki ja
leijonatuuliviiri!

Heikki Salo (laulu), Janne Louhivuori (kitara), Mikko Löytty (basso) ja
Jouko Mäki-Lohiluoma (rummut).

<<< Takaisin

Felix Zenger

Felix Zenger

Beatboxin taituri Felix Zenger on soittanut lukuisten huippumuusikoiden kanssa. Hän tulee hämmästyttämään yleisön jäljitellessään lukemattomien soitinten ääniä. Oman arvionsa mukaan Felix hallitsee noin 1000 erilaista ääntä ja niiden yhdistelmää. Mutta osaakohan Felix matkia kettua?

<<< Takaisin

Rytmi-Ritva

Rytmi-Ritva & Sushihukkaset

Seikkisrockin housebändi Rytmi-Ritva on ollut pitkällä lomalla ja ruoanlaittokurssilla Nousevan Auringon maassa, josta on tarttunut matkaan yksi jos toinenkin mauste ja merilevä. Reissusta löytyi kaiken lisäksi myös mukaan uudenuusi ja maagisen Maki-svengin taitava orkesterikin!

<<< Takaisin

Merkkarit

Merkkarit

Janne, Kisu ja Valtteri eli MERKKARIT soittavat ikivihreitä lastenlauluja energisellä ja vauhdikkaalla yykaakoonee-otteella. Tiedossa on Ramonesin tyyliin tehtyjä versioita tutuista lastenlauluista tiukalla trio-kokoonpanolla.

<<< Takaisin

We Girls

We Girls

Saammeko esitellä: suoraan Kurittulan koulun bändikellarista Maskusta – We Girls! Anna-Kaisa, Ella, Marja, Ellinoora, Jenny ja Wilma soittavat reippaalla otteella suomalaista rockia ja poppia.

<<< Takaisin

Kukka

Kukka

Tea, Elisa, Jasmin, Noora, Katariina ja Elli soittavat vähän kaikkea ja ovat myös pikkuisen omaperäisiä. He ovat yrittäneet jopa tehdä omaa biisiä, mutta se jäi vähän kesken. Tytöt rakastavat soittamista ja lupaavat heittää ikimuistoisen keikan. Kaikki kiljumaan eturiviin!

<<< Takaisin

Mimi ja Kuku

Mimi ja Kuku

Pikku Kakkosestakin tutut Mimi-tyttö ja Kuku-leijona nostavat lasten kanssa festaritunnelman kattoon Helmiteltassa. Mimin ja Kukun laululeikkiseikkailu on interaktiivinen, huippuviihdyttävä musiikkiteatteri-show, jossa jokainen lapsi on esityksen sankari. Esityksessä on iloisen vauhdikas meininki, paljon TV:stä tuttuja laululeikkejä, ripaus teatteria ja hyppysellinen taikaa.

<<< Takaisin

Jantso

Jantso Jokelin - Kaiken maailman musiikkia

Jantso Jokelinin vinha esitys tutustuttaa kuulijan maailman musiikkikulttuureihin. Tämä musiikillinen kulkuri loihtii soittimien ja koneiden voimin esiin ihmeellisiä äänimaisemia, joissa kaikuvat sävelet arabialaisesta afrikkalaiseen ja Balkanilta bluesiin. Rasavilli-Jantso vaihtaa musiikkityyliä kuin hattua. Mutta mitä tapahtuu, kun hattuja kasautuu päällekkäin?

<<< Takaisin

Kai Kuutamo

Kai Kuutamo

Jonglööraava Kai Kuutamo palaa kotiareenalleen Turkuun vietettyään puoli vuotta kaukana Kambodžassa asti! Siellä Kaitsu esiintyi niin kouluissa, kylissä, orpokodeissa, ravintoloissa kuin musiikkifestivaaleilla. Seikkisrockissa nähdään Kai Kuutamon taidokasta jonglöörausta ja kaikin puolin hyvää meininkiä!

Esiintyjämuutos:

Kai Kuutamon tilalla Seikkisrockissa esiintyy

Hallanvaara

Kiertävä Sirkus Hallanvaara!

Kiertävä Sirkus Hallanvaara saapuu Seikkikseen! Kiiruhda tapaamaan iloista seuruetta: mahtavaa tirehtööriä Tumppu Varosta, lumoavaa sirkusprinsessaa Liina Tuulipäätä sekä tietenkin Ringaa! Kolmikon esitys tempaa yleisön mukaan sirkuksen sadunhohtoiseen maailmaan! Ennen kuin huomaatkaan, olet keskellä hullunkurisia tilanteita ja yllättäviäkäänteitä. Ilmassa leijuu tarttuvaa iloa ja kuplivaa jännitystä. Tule ja koe esitys, joka etsii vertaistaan!

Kiertävä Sirkus Hallanvaara: Tuomas Vuorinen, Susanna Vuorinen, Inga Björn

<<< Takaisin

K J & J

Kasperiina, Jesperiina & Jonnannaa

TEHDAS Teatterin klovnit Kasperiina, Jesperiina ja Jonnannaa tuovat kaaosta kanssaeläjien kaupunkikuvaan. Puolituntinen esitys lupaa paljastaa vuosisadan konnuuden. Mutta kuka nappaa namut ja mikä lepyttää leijonan? Esitys sopii kaikenikäisille.

<<< Takaisin

Abraham

Abraham – pieni miiminen hahmo

Vanha tuttumme Abraham on ilmestynyt keskuuteemme jostain toisesta paikasta ja jostain toisesta ajasta. Hän on hämmentynyt ympärillään olevista ihmisistä ja kaiken hulinan/kiireen keskellä hän koittaa löytää elämästä pieniä asioita, jotka tekevät hänet ja ympärillään olevat hahmot iloisiksi. Ujoudestaan huolimatta Abraham tykkää kuitenkin musiikista ja iloisesta menosta.

<<< Takaisin

Taikuri Jerry Nyholm

Jerry Nyholm hauskuuttaa ja hämmästyttää taikatempuillaan. Erityisen huikaisevaa taikuutta tekee Jerry pelikorteilla. Oletko nähnyt taikurin telkkarissa ja miettinyt miten taikuri tekee oikeasti temput. Tiedä vaikka juuri sinä pääsisit taikurin avustajaksi!

<<< Takaisin