Piirtäjäkuvittaja Sami ”Sammia” Taponen
Jo Seikkisrockin alkuajoista, vuodesta 1999 asti tapahtuman maskottina on toiminut Kärpässammakko Vilperi. Nykyisen ulkonäkönsä se sai vuonna 2001, kun piirtäjäkuvittaja Sami ”Sammia” Taponen piirsi Vilperin uusiksi. Siitä lähtien hän on piirtänyt Seikkisrockille uuden eläinhahmon vuosittain.
31-vuotias Sami aloitti piirtämisen viiden ikäisenä, jolloin hän kävi kuviskerhossa. Hän yritti kaupata sukulaisille kovaan hintaan piirtämiään Spider–Man-keräilykuvia. Kauppaamisen tarkoituksena oli kerätä rahaa Legojen ostamiseen. Ensimmäisen virallisen kuvitustyönsä Sami teki viidesluokkalaisena, kun hän kuvitti Nesteen maakaasutiedotuslehden koululaisille. Siitä lähtien hän on piirtänyt paljon, ja vanhoista kouluvihkoistakin huomaa, että tunneilla on kulutettu enemmän aikaa piirtämiseen kuin muistiinpanojen kirjoittamiseen. Lukion jälkeen Sami opiskeli Kenneljärven Opiston kuvaamataidonlinjalla. Hän on koulutukseltaan myös Kulttuurituottaja, mutta nykyään hän toimii viherrakentajapuutarhurina.
Kaikista Seikkisrockia varten piirtämistään eläinhahmoista, Samin suosikki on läskibassoa soittava kiraffi. Piirtäessään Sami kertoo tarvitsevansa omaa rauhaa, vaikkakin pieni taustahäly on suotavaa. ”Nykyään motivoin itseni piirustusvimmaan kahvilla ja teemaan sopivalla musiikilla. Kuvat Seikkisrockille syntyy yleensä laadukkaan hiphopin, jazzin ja esim. Pohjannaulan yhteisvaikutuksella.” Samilla on myös oma lempipaikkansa ja -aikansa piirtää. ”Parasta on jos saa yksin omia keittiönpöydän ja kävellä aamutossut jalassa ympäri taloa sillä aikaa, kun muu perhe (vaimo, kaks lasta ja kilpikonna) on nukkumassa, kävelyllä tai kylässä.”
Hyvät työvälineet ovat kaiken A ja O. Tussi ja paksu paperi ovat Samin parhaita kavereita, kun hän rupeaa piirtämään. ”Yleensä luonnostelen äkkiä vaikka jonkun asennon, sit piirrän sen puhtaaksi ja sitten pyyhekumi laulaa.” Kuvan värittämiseen Sami sanoo käyttävänsä tietokoneohjelmia apunaan, maalaaminen kun ei ole hänen vahvimpia puoliaan. Ohjelmalla värittäessä värikin on tasaisempaa ja lopputulos siistimpää.
Lempisarjakuvapiirtäjikseen Sami mainitsee mm. Carl Barksin ja Sami Toivosen. Barks tunnetaan Aku Ankan piirtäjänä ja Toivonen kuvittaa Tatu ja Patu -lastenkirjaa.
Kysyttäessä Samilta, tuleeko hän perheensä kanssa tänä vuonna Seikkisrockiin, vastaus on heti valmiina: ”Tottamooses! Meillä on opiskelukavereiden perheiden kanssa kokoontumisajo Seikkisrockiin.” Haastattelun päätteeksi hän lähettää terveiset Seikkisrock.net:in kävijöille: ”Kesällä täytyy pitää hattu päässä ja muistaa elää nykyhetkeä. Ruuhkia tulee ja menee, mutta jonottaja pysyy!”










